Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 
 
 
 

Sara Stansgård


Sara Stansgård on fiktiivinen hahmo potentiaalisista Lappiin muuttajista 2040-luvulla.
 
Sara Stansgård Sara Stansgård on 40-vuotias nainen Helsingistä. Hän muutti Lappiin neljä vuotta sitten ihastuttuaan virtuaalitreffeillä saamelaiseen poromieheen, joka on nykyisin hänen aviomiehensä.
Helsingissä asuessaan Sara oli kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, joka työskenteli suomalaisen kosmetiikkayrityksen tuotevastaavana. Nykyään Sara työskentelee etänä, mutta käy tasaisin väliajoin myös päätoimipisteessä kouluttamassa tiimiään.
 
Uudessa kotipaikassaan Enontekiön Hetassa Sara osti kyläkaupasta paikallisen yrittäjän valmistamaa voidetta, jossa oli tehoaineina käytetty lappilaista turvetta ja pihkaa. Hän huomasi, että tuotteessa voisi olla potentiaalia isommille markkinoille. Sara otti yhteyttä voiteen valmistajaan, joka kertoi etsineensä ostajaa yritykselleen, jotta hän itse voisi jäädä eläkkeelle. Nainen ei ollut löytänyt kiinnostunutta ostajaa eikä sukupolvenvaihdos ollut mahdollinen, koska lapset olivat suuntautuneet eri aloille. Useiden kuukausien kestäneiden neuvottelujen jälkeen Saran edustama yritys osti voidereseptin naiselta. Reseptin pohjalta luotiin tuotesarja, jonka markkinoinnista Sara tiimeineen sai vastuun. Lähialueilta, kuten matkailijoita houkuttelevista Tromssasta ja Altasta, on löytynyt uusia jälleenmyyjiä ja asiakkaita, joiden myötä tuotesarja on saanut vahvan jalansijan kosmetiikka-alalla.
 
Muutto kiireisestä Helsingistä varsin verkkaiseen Enontekiön Hettaan oli aluksi shokki erityisesti monipuoliseen kulttuuritarjontaan tottuneelle naiselle. Hänen lapsensa puolestaan saivat helposti kavereita ja sitä myötä sopeutuivat nopeasti uuteen asuinpaikkaan. Sopeutumista edistivät myös äidin miesystävän lapset, jotka olivat iloisia uusista perheenjäsenistä. Sara on tyytyväinen siitä, että Hetta on lapsille turvallinen ympäristö ja koulutus on laadukasta. Koulutusta tarjotaan pienryhmissä ja verkon välityksellä. Myös Sara on saanut ystäviä ja nauttii heidän kanssaan Hetan laadukkaista kulttuuripalveluista. Toki työmatkoillaan Helsingissä hän käy rakastamassaan oopperassa, joka täydentää lappilaisen rakkaoopperan antia. Matkat Helsinkiin ovat myös mukava hengähdystauko uusperheen arjesta. Mitä pidempään Sara on Lapissa asu-nut, hän on huomannut, että Lappi ei olekaan niin rauhallinen alue kuin hänestä aluksi tuntui. Häntä jopa hieman harmittaa, että Lappi on osittain menettänyt luonnonmukaisen slow life -imagonsa.
 
 
Käythän tutustumassa myös muihin potentiaalisiin Lapiin muuttajiin!