Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 
 
 
 
Blogit »
Lapin alueelliset kehitysnäkymät - Elinvoima lisääntyy Lapissa

Vahva taloustilanne ja maailmankaupan hyvä veto näkyvät lappilaisyritysten tunnusluvuissa. Kova kasvu osoittaa, että vientivetoisella teollisuudella ja palveluvaltaisella matkailulla on kysyntää ja vetovoimaa kansainvälisesti. 

Luonnonvarojen kestävän käytön turvaaminen edellyttää, että huomioidaan eri elinkeinot, luonnonvarojen käyttö ja luonnonsuojelu sekä panostetaan riittävästi yhteensovittamiseen. Kiertotaloudesta ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämisestä on nousemassa Lapille uutta ympäristöliiketoimintaa. Toimivien kaivosten tilanne on vakaa ja yhtiöt ovat investoinneillaan turvanneet toimintojensa jatkumisen vuosiksi. Lappiin suunnitellut suurhankkeet tulevat lisäämään entisestään Lapin satamien tarpeita sekä tie- ja ratayhteyksien kehittämistarpeita. Suurteollisuus ja kasvava matkailu ovat merkittäviä perustekijöitä kuljetusvirtojen kasvuun. Matkailun vahva kasvu näkyy koko Lapin alueelle ja kasvun ennustetaan jatkuvan.

Elinkeinoelämän vireys sekä vireillä olevat investointi- ja rakennushankkeet heijastuvat työvoiman kysyntänä ja työllisyyden paranemisena. Osaajien saatavuus on tiedostettu laajasti kasvua rajoittavaksi riskitekijäksi.

 

Tänään 10.10.2018 julkaistusta Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksesta lisää:
Lapin ELY-keskuksen tiedote
Lapin alueelliset kehitysnäkymät (Lapin luotsi)  
Koko maan katsaus
Alueelliset kehitysnäkymät 2/2018 (TEM Alueelliset kehitysnäkymät) 
Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 10.10.2018


 

 


  • Kommentit
Trackback URL:

Lisää kommentti Lisää kommentti